November 13, 2018

Talousblogi

Korkolain  muutos 03.01.2020

Korkolaki astui voimaan 1. syyskuuta 2019! Tämä uusi laki asetti lainoille uuden, yli puolet pienemmän korkokaton. Tämä tarkoittaa että lainojen kustannukset ovat jopa yli puolet edullisemmat kuin mitä olivat ennen lain voimaan astumista.

Mikäli sinulla on olemassa olevia lainoja kannattaa ne nyt kilpailuttaa tai yhdistää ja säästää jopa satoja euroja joka kuukausi. Yhdistä olemassa olavat lainasi kätevästi alla olevasta painikkeesta!

Syyskuussa voimaan astuneen lain valmistelu alkoi jo keväällä 2018. Pikavippejä myöntäneet yritykset sekä perintäyhtiöt vastustivat lakimuutosta aluksi voimakkaasti. YLE:n tekemän selvityksen mukaan lakiluonnokseen tuli kymmeniä lausuntoja, joista noin puolessa vastustettiin sääntöjen tiukentamista.

Aluksi lakiehdotuksessa esitettiin, että silloinen 50 prosentin todellisen vuosikoron raja ulotettaisiin koskettamaan kaikkia kuluttajille myönnettäviä lainoja. Silloinen laki näet koski vain lainoja tai kulutusluottoja, joiden laina- tai luottosumma oli alle 2 000 €.

Lakiehdotus kuitenkin muutti muotoaan ja myöhemmin 2018 ehdotettiin, että lakiin kirjattaisiin 30 prosentin yläraja kuluttajalta perittävälle korolle. Jo tässä vaiheessa ehdotuksessa oli mukana myös muiden kuluttajalta perittävien maksujen rajoittaminen 150 euroon. Kulujen rajoittamisella hallitus halusi yksinkertaistaa sääntelyn noudattamista sekä helpottaa alan valvontaa.

Kuluttajan kannalta siirtyminen pois todellisen vuosikoron korkokatosta oli varmasti tervetullut uudistus. Todellisen vuosikoron laskentakaava on monimutkainen, eikä kerro etenkään lyhyellä laina-ajalla kovinkaan selkeästi todellisuudessa maksettavien kulujen suuruusluokkaa.

Lainojen yhdistäminen joulun alla luo uusia mahdollisuuksia 10.12.2019

Useiden lainojen lyhennysten maksaminen on todennäköinen syy sille ettei joulusta tule juuri sellaista itselleen toivottua. Monilla suomalaisilla on mielessään unelmien joulu johon ei vaan millään ole taloudellisia mahdollisuuksia juurikin sen vuoksi että iso osa tuolista menevät erilaisten lainojen sekä kulutusluottojen poismaksuun.

Lainojen yhdistäminen tuokin tähän hätään juurikin sen ratkaisun joka mahdollistaa että unelmien joulu onkin sittenkin mahdollinen. Lainojen yhdistäminen säästää keskimäärin satoja euroja kuukaudessa kotitaloudelle ja tämä onkin juuri se mikä mahdollistaa sellaisen joulun josta on haaveillut. Lainojen yhdistäminen saattaa tiputtaa kuukausittaisia lainanhoitokuluja esimerkiksi 800 eurosta pelkästään 150 euroon, sillä yhdistelylaina ssa on usein pitkä takaisinmaksuaika ja edullinen korko.

Nyt joulun alla lainojen yhdistäminen onkin erittäin kovassa suosiossa ja pankit saatavat tarjota vuoden viimeisen kuukauden aikana jopa tavallista edullisempia lainoja jotta saavat lainattua ulos kaikki sille kalenterivuodelle varatut lainarahat.

Lainojen yhdistäminen kannattaakin aloittaa sillä että laskee tarkasti paljonko kaikkiaan on eri lainoja ja kulutusluottoja, jonka jälkeen laskea lainaskuri lla itselleen sopivan kuukausittaisen takaisinmaksusumman ja tämän jälkeen täyttää yksi hakemus jolla saa parhaimmillaan yli 30 pankin lainatarjoukset yhdistelylaina lle.

Tämä kaikki on suositeltava tehdä meidän Lendia.fi palvelussa, joka on erityisesti erikoistunut isoihin yhdistelylainoihin.

Parasta tässä on se ettei yhteenkään lainatarjoukseen ole pakko tarttua vaan niitä voi kaikkia vertailla ja tutkia rauhassa ajan kanssa ja halutessaan hyväksyä niistä itselleen sen kaikista sopivimman.

YHDISTÄ LAINAT TÄSTÄ! lainojen yhdistäminen

Tietoa kulutusluotoista 13.11.2018

Mikä on kulutusluotto ja mihin sitä käytetään

Kulutusluotto on Suomessa suosituimpia lainatuotteita, ja sitä on tarjolla mitä erilaisempiin tarkoituksiin.

Kulutusluottoihin törmää monessakin paikassa kuten erilaisten kulutushyödykkeiden ostossa kuten huonekalut, elektroniikka, lomatakat tai auton ostamisen yhteydessä. Kulutusluotto on lyhyeesti laina joka on tarjoitettu arjen hankintojen rahoittamiseen kertaluontaisena tai jatkuvana luottona jota voi käyttää tietyn luottorajan puitteissa.

Kulutusluotto on vakuudeton, sen hakuprosessi on aina erittäin nopea ja se voi olla summaltaan sadasta eurosta aina 60.000 euroon asti.

Monilla pankeilla ja rahoituslaitoksilla on tuotteita jotka ovat nimeltään kulutusluotto mutta ne eivät suinkaan ole kaikki samanlaisia ehdoiltaan, koroiltaan tai kuluiltaa. Siksi aina kulutusluottoa hakiessa kannattaa se kilpailuttaa meidän Lendia.fi maksuttomassa palvelussa. Sen sijaan että hakisit tarjoukset kaikista mahdollisista paikoista jotka tarjoavat kulutusluottoja , riittää että täytät vain yhden nopean lainahakemuksen sivullamme ja me kilpailutamme puolesta lähes 30 eri pankkia ja luottolaitosta hetkessä ja pääset rauhassa valitsemaan itsellesi sopivimman.

Kulutusluottoa ei ole pakko käyttää tiettyyn hankintaan

Kulutusluottoa ei ole pakko käyttää minkään tietyn ostoksen tai hankinnan rahoittamiseen. Voit käyttää kulutusluottoa miten itse tahdot vaikka lomamatkaan tai joululahjoihin. Kulutusluottoa hakiessa ei tarvita erillistä selvitystä sen käyttötarkoitukselle!

Jotkut kulutusluotot ovat poikeuksellisesti tarkoitettu vain tiettyyn ostokseen tai tietyn palvelun maksuun. Esimerkiksi vaikka varaessasi lomamatkaa saattaa olla että matkailuyritys tarjoaa matkalleen osamaksumahdollisuutta jolloin kyseinen kulutusluotto rajoittuu vain tähän tiettyyn lomamatka-tuotteeseen.

Erilaisia kulutusluottoja

Kulutusluotto voi olla kertaluoteinen laina tai jatkuva tililuotto. Kertaluoteisena kulutusluoto on kuin tavallinen laina ja usein ehdoiltaan myöskin samanlainen. Jatkuvan tililuottona kulutusluotto on joustavampi, sillä sitä voi aina käyttää tietyn luottorajan puitteissa. Tämä tarkoittaa sitä, että kun on lyhentänyt luottoa tietyn verran luottoa niin sen takasinmaksetun osan voi ottaa jälleen käyttöönsä. Tietenkin nostaessasi luottoa uudelleen siihen saattaa kohdistua esimerkiksi prosentuaalinen tai kiintea luotonnostopalkkio.

Yhteenvetona kulutusluotoista voidaan sanoa se että niitä on paljon erilaisia ja ennen sellaisen otamista kannattaa tehdä ilman muuta niiden kilpailutus. Tämä onnistuu helpoiten täyttämällä nopea hakemus alla olevasta napista!

HAE KULUTUSLUOTTOA TÄSTÄ!